kuvia ja lauseita pienen perheen arjesta.



sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

virpomisreissu



Lapsi virpoi lähistön sukulaiset ja tutut. Poljettiin naapurilähiöön ja löydettiin sen kaupasta angry birds-limsaa. Virpomisreissun päätteeksi maistui mamman jauhelihakeitto.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

ei kiitos takatalvelle



Ollaan kaivettu kevätvaatteet esiin, aloitettu pyöräilykausi ja päästy muutenkin kevätfiilikseen. Sitten säätiedotus näyttää lauantain kohdalla lumihiutaleita. Lunta. Maanantaiksikin lupaavat lumikuuroja. Miten kehtaavatkin, melkein keskikeväällä.
No tuntuu varmaan mukavalta aloittaa kevään toinen pyöräilysesonki sitten joskus, takatalven jälkeen.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

maanantaina kevättä jaloissa




Maaliskuisena maanantaina pääsin aikaisin töistä. Pyöräilimme kauppaan ja postiin; tai oikeastaan kauppapostiin. Laitoin uudet tennarit jalkaan, jotta olo olisi keväisempi.
Illansuussa poljimme kylästä kotiin ja palelimme. Kotona keitimme teetä, jotta lämpenisimme.
Tällä viikolla alkaa huhtikuu. Pian koittaa pääsiäinen ja lähdemme Tukholmaan. On mukavaa, kun on jotain mitä odottaa.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

kylmä sunnuntai



Maaliskuun viimeinen sunnuntai oli kylmä.
Käytiin vanhainkodissa isomummia moikkaamassa. Sen jälkeen pieneltä kaupunkikierrokselta tarttui mukaan robinin levy.
Parasta mitä torilla voi tehdä on juokseminen. Lapsi ei ole vieläkään pässyt parturiin. Juoksi siis tukka tuulessa hulmuten.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

taistelijan lempihousut





Lapsi halusi ja sai kesäksi armeijasortsit. Ne jalassa on käyty jo monet taistelut.
Kuvien teemasta huolimatta: rauhallista viikonloppua kaikille.

torstai 22. maaliskuuta 2012

kauppareissu


Käytiin hakemassa viikonlopun ruokaostokset pilvipoutasäässä. Lämpöasteita oli luvattua enemmän.
Viikonloppu kolkuttaa jo ovella.