Ihan hetki sitten lapsi oli pieni.
Tänään hän ei enää ole niin pieni. Aamulla jätin hänet nukkumaan ja menin töihin. Iltapäivällä minua odotti iloinen, musiikkia kuunteleva poika. Siinä välissä oli toki monta puhelua; monta, mutta ei niin monta kuin etukäteen kuvittelin.
2 kommenttia:
Toisaalta niin helpottavaa kun lapset kasvaa, toisaalta niin haikeaa...
Totta.
Lähetä kommentti