Muistan hetken, kun näen kuvan. Muistan kuinka lapsi keräsi isomummilan puusta omenoita lähes kaksi vuotta sitten. Tapansa mukaan isomummi kehotti poimimaan maasta. Puu on vielä paikallaan. Mutta elämme ensimmäistä loppukesää, jona ei ole isomummia kehottamassa.
Ei mummi mieltään pahoittanut, vaikka puusta otimmekin. Sokea kun oli, ei nähnyt mistä poimimme.
1 kommentti:
Juuri siksi kuvat on minulle niin tärkeitä. Muistot.
Monta pientä hetkeä jäisi unholaan, jollei olisi sitä kuvaa.
Lähetä kommentti